Mediatiedote 24.1.2018

24.1.2018

MEDIATIEDOTE 24.01.2018 - 16:01 Hoitajat tarvitsevat oikeuden sopia omista työehdoistaan - Monien keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen jälkeen tällä kierroksella on ihan välttämätöntä päästä kehittämään koulutetun hoitohenkilöstön palkkausta ja työaikoja. Ei voi olla niin, että työnantaja näkee aina jonkin esteen alakohtaisten ongelmien ratkaisuun - milloin kiky, milloin sote, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen. Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer tavoittelevat yhdessä liittokierroksella selkeitä palkankorotuksia, lomarahaleikkauksen kompensointia ja koulutetun hoitohenkilöstön omaa sopimusta julkiselle sektorille. Tehyn tänään Helsingissä koolla ollut hallitus painottaa, että kunta-alan sopimusjärjestelmän uudistamiselle on kova tilaus liittokierroksen muiden tavoitteiden rinnalla. Näin siksi, että sosiaali- ja terveysala on sote-uudistuksen johdosta isojen historiallisten mullistusten kohteena. Lisäksi koulutettu hoitohenkilöstö on kuntasektorilla suurin henkilöstöryhmä. Heitä on nykyisen monialaisen yleisen kuntasopimuksen eli kv-tessin piirissä reilusti yli 130 000. Hoitohenkilöstön on vaikea Rytkösen mukaan ymmärtää, miksi he eivät voi saada julkisella sektorilla oikeutta sopia omista työehdoistaan ilman muiden alojen ja ammattien väliintuloa samoin kuin paljon pienemmät henkilöstöryhmät kuten opettajat, joita on kunnissa 62 000 tai lääkärit, joita on 17 000. - Hoitajien oman sopimuksen vastustajien perustelut eivät vakuuta. Perusteluksi ei riitä, että ”näin on aina ollut”, ”aikataulu on väärä” tai että ”ei saa tulla enempää sopimusaloja”. Kyse on myös sosiaali- ja terveysalan työpaikkojen vetovoimasta, hoitohenkilöstön jaksamisesta ja kansalaisille elintärkeiden palveluiden tulevaisuudesta, Rytkönen toteaa. Tehyn hallitus käsitteli myös yksityisen sosiaali- ja terveysalan neuvottelutilannetta ja tukitoimia. Yksityissektorilla Tehy tavoittelee yksityisen sosiaalipalvelualan palkkaohjelmaa palkkojen tuntuvaksi nostamiseksi, koska palkkataso siellä on jäljessä kunta-alasta satoja euroja. Tehyn hallitus valmisteli myös neuvottelutilanteeseen ja niiden tukitoimiin liittyviä päätöksiä ensi viikolla 1.2. pidettävää valtuuston kokousta varten.